Kirjoittajasta
Itse keksimiäni kuvailuja minusta: aktiiviliikkuja, itsensä kehittäjä, suunnittelija, tilastoihminen, traumasta toipuja, high-functioning ahdistuja, häpeällinen suorittaja, 6-Times Kela-Awarded Annual Rehabilitation Psychotherapy Laureate, 
10% Pledge with @GivingWhatWeCan (tietäjät tietää ja muut googlaa…)
Tätä blogia kirjoittaa Oskari, kohta 35-vuotias Valtiotieteiden maisteri (pääaine: Globaali kehitystutkimus) ja jatkokoulutettu kokemusasiantuntija. Olen viimeisen viiden vuoden aikana kamppaillut mielenterveyshaasteiden kanssa enemmän tai vähemmän, mutta suunta on ollut kohti parempaa terveyttä ja hyvää elämää ylipäänsä. Olen edennyt kuntoutumisessa (omasta mielestäni) varsin hitaasti, sillä ensimmäiset mielenterveyspalvelukontaktini tapahtuivat noin 15-vuotiaana.
Eniten elämääni vaikeuttaa OCD:hen liittyvät erittäin negatiiviset ajatukset itsestäni sekä ahdistuneisuus. Vuosina 2012–2013 koin myös kaksi lyhyempää psykoosijaksoa, joista molemmat menivät kuitenkin ohi alle viikossa. Hermostoni on herkkä ja uskon, että lapsuudessa kokemani vaatimukset ovat vaikuttaneet siihen, miten suhtaudun elämään osittain vielä tänäkin päivänä.
Olen vuoden 2020 jälkeen ollut työkokeilussa ja työhönvalmennuksessa (eli kuntoutuksessa), omaan tahtiinsa opiskelevana yliopisto-opiskelijana, palkkatuettuna työntekijänä ja työttömänä työnhakijana. Olen edelleen kuntoutustuella, mikä on toisin sanoin määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Useimmiten voin kuitenkin hyvin ja pärjään tavallisessa elämässä omia selviytymiskeinojani käyttäen hyvin. Ajattelen myös, että joissain asioissa olen erityisen taitava ja tehokas – minun on täytynyt kuitenkin oppia tavat pitää taukoja ja ylläpitää työkykyäni myös päivän sisäisesti.
Ajattelen yhä, että vammaisuus/sairastaminen rajoittaa elämääni jonkin verran. Olen kuitenkin pystynyt suhtautumaan omaan vaihtelevaan toimintakykyyni enenevissä määrin myötätuntoisesti ja olen huomannut, että monilla muillakin on haasteita jaksaa, keskittyä, käsitellä tunteita ja johtaa itseään vaikeissa tehtävissä. Tämä blogi käsittelee matkaani kuntoutujasta veronmaksajaksi ja sen yli – eli kohti hyvää omannäköistä elämää, jossa voin kukoistaa ja tuntea osallisuutta yhteiskunnassa.
About the author
Tags to descibe me: exercise enthusiast, self-developer, planner, statistician, trauma-survivor, high-functioning anxiety-patient, shameful overachiever, 6-Times Finnish Social Insurance Company Awarded Annual Rehabilitation Laureate, 10% Pledge with @GivingWhatWeCan (check it on Google, if you don’t know…)
This blog is written by Oskari, a soon-to-be 35-year-old with a Master’s degree in Social Sciences (Global Development Studies) and additional training as a lived experience expert. Over the past five years, I’ve been dealing with mental health challenges to varying degrees — but the overall direction has been toward better health and a better life in general. In my own estimation, my recovery has been a slow process, as my first contacts with mental health services go all the way back to around age 15.
The biggest day-to-day struggles for me are the intensely negative self-directed thoughts that come with OCD, as well as anxiety. During 2012–2013, I also went through two brief psychotic episodes, though both resolved within under a week. My nervous system is sensitive, and I believe that the pressures I experienced during childhood have shaped how I relate to life — and continue to do so, at least in part, to this day.
Since 2020, I’ve been through work trials and job coaching (as part of rehabilitation), studied at university at my own pace, worked in a wage-subsidized position, and been an unemployed job seeker. I’m still on rehabilitation allowance — essentially a fixed-term disability pension. Most of the time, though, I feel well and manage everyday life just fine using my own coping strategies. I also feel that in certain areas I’m particularly skilled and effective — though I’ve had to learn how to take breaks and sustain my working capacity throughout the day.
I still feel that disability and illness limits my life to some extent. That said, I’ve increasingly been able to approach my own fluctuating functional capacity with compassion, and I’ve come to realize that many others also struggle with stamina, focus, managing emotions, and self-direction when tasks get difficult. This blog follows my journey from someone in rehabilitation to a taxpayer — and beyond — toward a life that feels genuinely my own, one where I can thrive and feel like a meaningful part of society.
The name of the blog “Veronmaksajaksi – ja sen yli” can be translated as “to become a taxpayer – and beyond”, and it can be something quite Finland-specific. All in all, my wish is to recover so that I can work and pay taxes, be a contributing (and honoured) member of the society (and not living on social pension).