33 prosenttia sadasta ja tasan 100!

Tämä kirjoitus on kahden eri juhlan aihe: Täytin tänä vuonna 33, ja pian olen 33,33 vuotta vanha eli kolmannesvuosisata tulee täyteen! Tämän lisäksi nyt käsillä oleva kirjoitus on blogini 100. teksti! Haluan juhlistaa näitä pyöreitä ja toisaalta päättymättömiä desimaaleja jakamalla kirjoitukseni valmistujaiskeräyksestäni (One Third of a Century Fiesta Fundraiser):

Täytän tänä vuonna 33 vuotta ja valmistun Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelmasta. Haluan juhlistaa tätä suurta vuottani erityisen hyvää tekevällä tavalla. Näin voin mahdollisesti inspiroida myös sinua miettimään mahdollisuuksiasi tehdä maailmasta parempi paikka kaikille olennoille.

Ensimmäisen kolmannesvuosisatani aikana olen ollut hyvin kiinnostunut auttamisesta ja hyväntekeväisyydestä. Siitä lähtien, kun aloitin opinnot Kehitysmaatutkimuksen oppiaineessa Helsingin yliopistolla, olen etsinyt parasta tapaa vähentää köyhyyttä ja inhimillistä kärsimystä. Tämä on johtanut minut kirjoittamaan tutkielmat vastikkeettomista tulonsiirroista ja kehitysyhteistyön osallisuudesta.

Näiden hieman teoreettisempien kirjoitusten lisäksi olen aina lahjoittanut rahaa hyväntekeväisyyteen. Vuodesta 2020 lähtien tämän taustavaikuttimena on ollut 10 % sitoumukseni. Se on Giving What We Can (suomeksi: annetaan mitä voidaan) -järjestön kehittämä sitoumus, jossa (maapallon mittakaavassa) rikkaat ihmiset sitoutuvat lahjoittamaan vähintään 10 % tuloistaan tehokkaimmille hyväntekeväisyysjärjestöille loppuelämänsä ajan. Giving What We Can on osa maailmanlaajuista effektiivisen altruismin (eli tehokkaan hyväntekemisen) ajattelukoulukuntaa, joka on syntynyt 2000-luvun alussa Englannissa ja Yhdysvalloissa. (Lisää tietoa esim. https://altruismi.fi)

Valitsemani järjestöt tukevat kehitystä kolmella eri tavalla: ne tukevat välitöntä köyhyyden vähentämistä, parantavat mielenterveyttä alueilla, jossa hoitoa ei ole saatavilla ja ne mahdollistavat tulevaisuuden meidän lastenlapsillemme. Löydät lisätietoa kustakin järjestöstä englanniksi alla olevista laatikoista.

Hyväntekijä- ja koulutusprofiilini

Oskari on effektiivinen altruisti (tehokkaan hyväntekeväisyyden puolestapuhuja) Helsingistä. Hän on suorittanut maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa Globaalista kehitystutkimuksesta ja on erikoistunut tehokkaisiin menetelmiin tukea globaalin Etelän köyhyydenvähentämistä. Kehityksen parhaat käytännöt ja ratkaisut ovat aina kiinnostaneet häntä, minkä vuoksi Effective Altruism -liike on hänelle erityisen tärkeä. Oskarin viesti on, että globaalin kehityksen esteet ja haasteet ovat voitettavissa, kunhan muistamme inhimillisyyden ja hyväntahtoisuuden toiminnassamme kaikilla vallan tasoilla.

Haluan kiittää kaikkia, jotka lahjoittivat keräykseeni – se keräsi erittäin hienon summan (1 376 €). Keräyksen varat menivät seuraaville järjestöille:

  • GiveWell: Top Charities Fund (hyväntekeväisyysevaluaattorin parhaaksi arvioimat kohteet)
  • StrongMinds (mielenterveysinterventiot matalan tulotason maissa)
  • Effective Altruism Funds: Long-Term Future Fund (longtermistinen eli ultrapitkän aikavälin tulevaisuutta turvaamaan pyrkivä rahasto)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top