Tällä viikolla olen osallistunut Valtiotieteellisen tiedekunnan 16. promootioon. Se on sisältänyt hienoja juhlia ja kummallisiakin perinteitä. Yleisenä huomiona totean, että kyllä kannatti opiskella maisteriksi ja kyllä on ollut hienoa päästä juhlistamaan sitä tällä tavalla.
Promootioviikko alkoi maanantaina maisterifranseesin ja yleisten akateemisten tanssien kenraaliharjoituksella. Siellä harjoittelimme franseesikuviot vielä kertaalleen liveorkesterin johdolla. Pientä hienosäätöä oli askeleissa ja musiikissa, mutta sanoisin, että hyvin meni. Tanssi oli myös hauskaa ja askelia tuli runsaasti.
Seuraava promootiotapahtuma oli torstaina, jolloin oli meille maistereille seppeleensitojaiset ja aktiharjoitus. Tohtorit olivat omilla ajoillaan miekanhiojaisissa ja aktiharjoituksessa. Seppeleensitojaisissa selvisi, että laakeriseppeleen teko vaatii varsin paljon aikaa ja jonkin verran ompelutaitoja. Promootiotoimikunta oli tilannut Italiasta läjän laakeripuun oksia, joista irrotettiin riittävä määrä lehtiä seppeleitä varten. Ja sitten ommeltiin jokainen lehti kiinni seppelettä tukevaan runkoon (jolla muuten oli joku tietty nimi, mutta sen olen jo unohtanut).
Aktiharjoituksessa kävimme ensin läpi teoriaosuuden pitkältä ja yksityiskohtaiselta diaesitykseltä. Kun periaatteet ja juhlan kulku oli melko selvää kaikille, myös harjoittelimme kulkemista salissa ja sisääntuloa sinne. Tämän jälkeen palasimme seppeleensitojien (eli aveciemme) luo katsomaan, minkälaisia seppeleistä tuli. Minun avecini oli äitini, joka teki tarkkaa ja hyvää työtä seppeleen kanssa.
Perjantai oli promootion pääpäivä. Silloin keräännyimme yliopiston päärakennukselle jo kello kymmenen. Siellä jonkin aikaa jännitys kasvoi ja kokeilimme seppeleitämme vielä viimeisen kerran ennen juhlaa. Odotimme myös ikuisuudelta tuntuneen ajan käytävällä kulkueessa, kunnes pääsimme sisään saliin. Yliopiston juhlasalissa olivat jo kaikki muut, kun maisterit saapuivat paikoilleen. Kaikki meni sisääntulossa hienosti.
Kuulimme seremonian aluksi promoottorin puheen ja sen jälkeen orkesteri ja kuoro soitti Promootiokantaatin, joka oli sävelletty noin kaksikymmentä vuotta sitten Eino Leinon tekstiin. Hetki tämän jälkeen alkoi juhlan mielestäni huvittavin osuus eli latinankielinen puhe ennen promootiota.
Primusmaisteri vastasi seremonialliseen kysymykseen tiedekunnalta ja sai hyväksynnän vastaukselleen. Sen jälkeen menimme yksitellen promovoitaviksi parnassolle eli yliopiston juhlasalin korotetulle osalle, jossa puhujanpulpetti sijaitsee. Seremoniallinen osa oli yksinkertainen: promovendi antoi seppeleensä promoottorille, joka laski sen promovendin päähän ja sen jälkeen hän kosketti promovendin maisterinsormusta kädellään. Poistuessamme parnassolta maisterit kiittivät ja kumarsivat tai niiasivat yleisölle.
Lopuksi promovoitiin tohtorit ja juhla eteni rauhallisesti ja arvokkaasti. Ultimamaisteri piti vielä puheen ja sen jälkeen siirryimme kulkueessa Tuomiokirkkoon tai Kansalliskirjastoon jumalanpalvelukseen tai tunnustuksettomaan tilaisuuteen. Minä menin kirjaston tilaisuuteen, joka oli varsin hieno ja hauskakin.
Kuulimme puheita ja kantelemusiikkia sekä lauloimme yhteislauluna Gaudeamus Igiturin sekä teimme kirjaseremonian. Se oli pitkän aikaa unohdettuna ollut osuus promootiojuhlaa, ja se otettiin uudelleen käyttöön ensimmäistä kertaa tässä promootiossa. Mielestäni tämä oli yksi promootion hauskimmista hetkistä.
Kirjaseremonian idea oli, että ensin seremonian ohjaaja pyysi meitä lukemaan kirjaa ”fervently” eli tarkkaavaisesti ja intensiivisesti, jonka jälkeen hän sanoi latinaksi, että ”Sulkekaa kirjat, olette lukeneet tarpeeksi.” Tämän jälkeen suljimme yhdessä kirjat kovan pamauksen saattelemana. Hieno ja symbolinen vaikkakin yksinkertainen tapa juhlia tutkinnon saavuttamista ja lukeneisuuttaan.
Promootiopäiväni jatkui osaltani eväsleivillä läheisessä kahvilassa. Lisäksi kävimme äitini kanssa kirjakaupassa ja pidimme sadetta kauppakeskuksen sohvilla istuen. Lopulta oli aika lähteä kohti illallispaikkaa, Tapahtumakeskus Koskenrantaa. Siellä söimme kolmen ruokalajin illallisen ja kuulimme suuren määrän hienoja puheita. Pääsin kotiin ennen puolta yötä kotiin taksilla ja metrolla.
Seuraava päivä alkoi promootiopurjehduksella, jossa nautimme jälleen kuohuvaa, lohikeittoa ja (hieman mautonta) tofuperunakeittoa sekä kuulimme puheita ja lauloimme pari sitsilauluakin. Tällä kertaa menin viettämään väliaikaa Oodiin, jossa kirjoittelin tämän blogin alun. Kun kello oli lähempänä viittä, vaihdoin frakkiin Oodissa ja kävelin Wanhalle ylioppilastalolle.
Wanhan juhla oli mielestäni promootion paras osuus – oli paljon tanssia, hyvää ruokaa, hauskoja perinteitä ja hieman outoakin menoa. Perinteisiin kuuluivat eri henkilöiden kunniankannot salin ympäri erikoisessa kantotuolissa (muuten aika tavallinen tuoli, mutta siinä oli pitkät aisat, joista kannettiin). Lisäksi oli tohtorien miekkakuja, jonka kautta promoottori poistui. Tätä seurasi airuiden eli juhla-avustajien innokas ”maccaroni-rulla” -kulkue, joka kiersi lopulta salin kautta yläkertaan ja ulos Kolmen sepän patsaan ympäri.
Maisterifranseesi meni erittäin hyvin tanssiaisissa, jopa niin hyvin, että Helsingin yliopiston protokollapäällikkö kehui opettajaamme tanssista. Myös tohtoripoloneesi sujui mallikkaasti, vaikka se ei ollutkaan niin monimutkainen tanssi kuin franseesi. Sain myös tanssia kaikki akateemiset tanssit sekä vapaatakin tanssimusiikkia kivojen parien kanssa. Koko ilta meni mainiosti juhlien ja ruokien yms. osalta.
Jäin myös yökulkueeseen tanssiaisten jälkeen. Se oli oikein hyvä päätös, sillä mielestäni juhlien paras puhe oli viimeinen, noin 4.20 pidetty Puhe nousevalle Auringolle. Voi tosin olla, että olen jäävi sanomaan näin, kun siinä oli myös ranskankielinen osuus (ja rakastan ranskan kieltä selvästi kielistä eniten). Yökulkueen päätyttyä en enää lähtenyt jatkoille, vaan otin Etelärannasta taksin kotiin, johon palasin noin 5.15.
Otin koko juhlan aikana kohtalaisen määrän kuvia – yleensä tykkään nauttia tapahtumista sellaisenaan ilman kuvauksen tuomaa painetta. Laitan kuitenkin Instagramin puolelle muutamia tunnelmaotoksia. Joka tapauksessa tämä viikonloppu oli ehkä elämäni paras – kyllä kannatti maksaa koko promootiosta ja olihan tämä hieno tapa juhlistaa arvokasta tutkintoa!
