Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa ruokajonossa. Osallistuin myös ruokailuun, joka oli järjestetty diakoniatoimen puolesta ruoanjaon yhteydessä. Kokemus oli varsin hyvä, muttei oikeastaan kovin yllättävä.
Olen joskus aiemminkin tutkaillut omassa mielessäni ”ruokajonoindeksiä” läheisen seurakuntakodin edessä maanantaisin klo 11. Se on ollut mielestäni varsin korkea, mutta en tiedä, onko sitä mahdollista vertailla johonkin toiseen ruokajonoon tai toiseen aikaan. En ainakaan itse ole ollut havainnoimassa.
Ruokajonoindeksini arvo oli tänään siis vain ”pitkä ja surullinen”. Kun kysyin asiasta diakoniatyöntekijältä, hän sanoi, että joka viikko ruokajonossa käy noin 70–100 ihmistä kyseisessä paikassa. Tällä kertaa arvion mukaan paikalla oli 80 ihmistä, sillä ruokasali oli melko täynnä.
Sitten siihen kokemukseeni: se oli suurimmaksi osaksi hyvä. Osasin toisaalta odottaa, että ruokajonossa ei hirveästi keskusteltaisi toisten odottajien kanssa. Hiljaista oli jonon hitaasti kulkiessa eteenpäin. Toisaalta tuntui, että tunnelma nousi jonkin verran, kun ihmiset saivat ruokaa. Selvästi oli myös monia, jotka tunsivat toisensa entuudestaan.
Näin ruoanjakotilaisuudessa ja sen yhteydessä olleessa lounaassa esimerkiksi tutun henkilön asukastilan järjestäjistä, kadulla ja puistossa kaljaa juovia miehiä, ja paljon vanhoja ihmisiä. Mutta kaikilla oli suunnilleen siistit vaatteet, eikä kukaan ollut päihtyneenä paikalla. Tämä ei ehkä olisi ollut edes sallittua siellä.
Ruokajonossa oli toisin sanoen paljon pienituloisia eläkeläisiä, jonkin verran köyhiä ja kipeitä ja sen lisäksi varmaan jokunen paikallinen vaikuttaja tai aktiivi. Se oli aika pitkälti se, mitä olisin voinut olettaakin. Tai se, mitä olen kuullut; että eläkeläisillä meinaa olla tiukkaa ja elämän kolhuja kokeneilla ei rahat riitä ruokaan.
Keskustelin hetken diakoniatyöntekijä T:n kanssa syötyäni. Hän sanoi, että kokee tilaisuuden kuitenkin arvokkaaksi ja monille ihmisille tärkeäksi – hänen mukaansa monille tämä saattaa olla tärkeä paikka kokea edes jonkinlaista osallisuutta yhteiskuntaan. Olen tavallaan samaa mieltä: ainakin täällä ihminen saa syödä lämpimän ruoan ja saa hymyn vapaaehtoiselta.
Toki voi olla, että tämä on niitä yhteiskunnan viimeisiä linnakkeita, jotka pitävät huono-osaiset edes jotenkin raiteillaan. Sekään ei tietenkään ole huono asia, mutta mielestäni se peittää vahvasti itse ongelman, jota Suomessa ei usein haluta nähdä. Ongelma on se, ettei tuilla pärjää tai se, että ihmiset ovat kannustinloukussa tai elävät pitkäaikaisessa köyhyydessä, jossa on vain vähän toivoa paremmasta.
Vielä sanon kokemuksestani erään ehkä kuriositeetiksi menevän asian: en saanut lämmintä ruokaa, sillä siinä oli broileria. Eli koska kysyin kasvisruokaa, ei ollut mitään muuta kuin leipää broileri-kasvis-makaronilaatikon lisäksi. Leipääkin sain vain yhden, minkä muutkin. (Olisivat nyt sitten edes antaneet kaksi leipää, kun en ottanut vastaan lämmintä ruokaa!) Sain toki myös kahvin ja pari vohvelia.
Toki ei voi olettaa hirveän paljon ruokavalioiden huomioimista viimesijaisessa ruokailussa, mutta haluan nostaa esille sen, mitä ajattelin. Jos ei halua osallistua eläinten tappamiseen, ei saa ruokajonossa(kaan) ruokaa nälkänsä pitimiksi. Toisaalta tiedän kyllä, että isäni sukupolvi sanoisi tähän: ”Jos ei liha kelpaa, niin ei ole oikeasti nälkä.” Eipä ollutkaan, enkä sen vuoksi kyllä käynytkään ruokajonossa.
Mutta ehkä tärkeämpi pointti on seuraava: köyhän oletetaan olevan normitettu ja valtavirtaa. Esimerkiksi minulle makaroni on huonoksi vatsalle, ja syönkin kotona käytännössä aina gluteenitonta. Minulla ei onneksi ole keliakiaa, joten voin syödä silloin tällöin vehnääkin. Mutta mitäs sitten tehdään, jos keliakiaa sairastava joutuu ruokajonoon? Tai jos on joku allergia? Nämähän usein vielä lisäävät ruoan kuluja.
Valitan nyt vielä hieman, sillä kyllä tämä minua harmittaa: vegaanina tai kasvissyöjänä joudun maksamaan enemmän hyvälaatuisesta proteiinista kuin lihansyöjät. Tämä johtuu – ei siitä, että tofua tai vegaanisia proteiineja olisi kalliimpi valmistaa – vaan siitä, että lihankasvattamista tuetaan yhteiskunnan rahoilla niin paljon enemmän. Jos tässä minulla olisi valta, olisi kasvistuotannon tuet merkittävästi suuremmat kuin epäeettisten liha- ja eläintilojen. Että jos saisin päättää, niin siitä tappamisesta pitäisi maksaa ainakin sen oikean hinnan mukaan, eikä tehdä valtavirrasta poikkeavasta väkivallattomasta ruokailusta vielä ”tavallista” kalliimpaa.
Huh… Pahoittelen, että tämä meni vähän saarnan puolelle. Mutta helpotti päästä sanomaan näistä aiheista. Ehkä voin nyt hieman tyynemmin hyväksyä sen, että maksan enemmän erikoisista tofuvartaistani. Ja pahoittelen, jos tylsistyit pitkän kirjoitukseni äärellä. Siitä tuli selvästi pidempi kuin yleensä. Siispä kiitos, että luit!