Nyt aion tehdä sen, riisua vaatteet, jotka ovat jo pitkään hiertäneet nahkaani! Aion tulla alasti julki! Oikein munasillani aion paistatella parrasvaloissa.
Teen tämän siksi, että muut keinot eivät ole häpeän vuoksi mahdollisia. Pelkkä hiljainen tunnustus olisi liian vaikea tehdä. Eli on lyötävä leikiksi ja vitsiksi, että voi puhua näistä asioista.
Kyseessä on siis se, että olen riippuvainen – sanalla sanoen narkkari – päihteestä nimeltä itsensä kehittäminen. Olen jäänyt siihen koukkuun tavalla, josta maksan suurta hintaa. Ilo on kadonnut ja pakko on tullut tilalle.
Ja kuten TV-shopissa sanotaan: eikä tässä vielä kaikki! Aion tällä samalla tunnustuksella tunnustaa, että minulla on ongelmallinen suhde myös sokeriin ja uusien juttujen aloittamiseen. Sokeri on sekä kiellettyjen että himoittujen listalla. Totta kai, jos sitä ei saisi syödä, niin joskus sitä on pakko saada – ja paljon!
Uusien juttujen aloittamisessa olen ehkä kaikkein syvimmällä. Meillä oli esoteerisen tantran (kyllä, tunnustan myös tässä kirjoituksessa, nolosti, että käyn esoteerisen tantran kurssilla) kurssilla Manipura (eli napa-)chakran kohdalla kotiläksynä kesken jääneiden tehtävien listaaminen. Arvatkaapa mitä: se jäi minulta kesken. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että olen koko ajan keksimässä uusia projekteja ja ei puolet, ei edes 75 % vaan varmaan 90 % niistä jää kesken.
Ja koska opin Jari Sarasvuon Puolita vitutus, tuplaa tulokset! -valmennuksesta tänään niin paljon, jatkan vielä sillä, että addiktio syö ihmistä sisältä käsin ontoksi. Se on todella kohdallani totta! Elämä tuntuu tyhjältä ja kärsimykseltä. Tämä on hyvä ajatus myös lukijoilleni muistaa. Siispä vielä kerran: addiktio syö ihmisen ontoksi ja vie ilon elämästä.
Olen kiitollinen tästä opista, mutta pelkään hieman, että oivallus ei vie minua vielä perille. Tarvitaan työtä ja efforttia, että tästä addiktioiden muovaamasta todellisuudesta päästään vapauteen. Lieneekö elämänmittainen tavoite? Jos silti ottaisin siitäkin vain päivän kerrallaan.
Ps. Unohdin tässä kirjoituksessa innostuksissani – ja kofeiinipäissäni – mainita kahvin, työnteon (vaikka ilman palkkaa), lääkkeiden käytön ja itseni haukkumisen. En aio pyytää tätä anteeksi.