Tänään oli jälleen opintovalmennus Klubitalolla. Pääsin myös pikkujoulutunnelmaan puuron ja joulutortun muodossa.
En ollut opiskellut käytännössä mitään. Ei siis raportoivaa edistystä. Totta puhuen on ollut tärkeämpää tekemistä.
Mitähän kirjoittaisin siitä tärkeämmästä? En tiedä haluanko kirjoittaakaan. Enkö halua kohdata sitä? Vai olenko kohdannut jo riittävästi? Väsyttää, lamaava tunne. En saa sitä paperille.
Tein joulukortin kaverille. Hän on ollut sairaana kohta vuoden päivät. Ei ole paljon päässyt kotoa liikkumaan. Olenko minäkin kohta samassa jamassa? Tuskinpa, mutta kyllä se pelottaa. Pelkään usein ja liian monia asioita.
Miten kauan minä olen ollut sairaana? Aika kauan – toisaalta aika lyhyen aikaa. Välillä olen täysin terveenä. Mutta lain ja eläkelaitoksen edessä olen ollut sairaana jo useamman vuoden. Ehkä 7 vuotta jo. Tai siis, olin myös terveenä välissä. Eli yhteensä seitsemän vuotta eri jaksoissa.
Tänään en ole niin aktiivinen, että tekisi mieli tappaa itsensä. Tänään tekee mieli vain passiivisesti kuolla pois. Vai jäädä ennemminkin lepoon? Ehkä se on sitä, hukkumista epätoivoon. En halua edes kirjoittaa enempää. Silti pusken pari riviä vielä.
***
Rakkautta yhä riittää. Se ei ole minussa kuollut. Kiitän siitä.