Eilen oli vuoden tärkein työpäivä – seminaari, jota olin ollut valmistelemassa tiimini kanssa noin kolme kuukautta. Ja se meni HYVIN! Edes yksi moka, jonka tein ei aiheuttanut mitään suurempia negatiivisia fiiliksiä, vaan kaikki meni vaativastakin mielestäni oikein hyvin!
Olen siis työssäni ollut tapahtumatuotantovastaavana eräässä pienessä hyväntekeväisyysjärjestössä. Olemme suunnitelleet järjestön tähän mennessä suurinta tapahtumaa Suomessa, ja töitä on riittänyt varsin paljon. Toki työ on ollut osa-aikainen ja muutenkin minulle sopiva ja kiinnostava. Kaksi viimeistä viikkoa olen tehnyt enemmän töitä, ja tunnelma on tiivistynyt kohti eilisen loppuhuipentumaa.
Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, vaikka en tiedäkään vielä minkälaista palautetta saimme seminaarin palautekyselyyn. Ulkoisesti kuitenkin vaikutti, että ihmiset olivat kiinnostuneita, jopa innostuneita, ja tykkäsivät tapahtumasta. Myös käytännön järjestelyt sujuivat mallikkaasti ja kaikki eteen tulleet ongelmat (jotka olivat varsin pieniä) saatiin päivän aikana hoidettua hyvin.
Olin myös erittäin tyytyväinen siitä, että tapahtumaviikonlopun aikana käyttämäni lääkemäärä oli erittäin pieni. Otin vain yhden tarvittavan lääkkeen illalla, kun ei ennen tapahtumaa meinannut uni tulla, koska olin niin fiiliksissä tapahtumasta. Tämä on mielestäni poikkeuksellisen vähän lisälääkkeitä minulle. Olin muutenkin koko alustavan viikon poikkeuksellisen hyvässä vireessä ja terveydentilassa, etenkin psyykkisten oireiden osalta.
Ainoa huomattava hankaluus oli tosiaan uni. Nukuin tiistai-keskiviikkoyönä vain kolmisen tuntia ja ennen seminaaria noin viisi tuntia ja sen jälkeisenä yönä noin kuusi tuntia. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut toimintakykyyni käytännössä yhtään, vaan olin ennemminkin energinen ja hyvällä sekä fokusoituneen rauhallisella mielellä koko viikonlopun.
Olen erittäin tyytyväinen helmikuun alussa tekemääni päätökseen, että kokeilen palata sairauslomalta töihin, vaikka ei ollutkaan mitään takeita siitä, miten pärjään töissä. Se oli ehdottomasti oikea valinta – sanoisinko oikea altistus – ja teki minulle erittäin hyvää. Haasteet eivät nousseet ylitsepääsemättömiksi, vaan sain tehdä rauhassa ja mielestäni minulla oli mahdollisuus tehdä hyvää työtä. Se antaa suuren buustin itseluottamukseeni jatkoa ajatellen: minä pystyn vaikeisiinkin työtehtäviin, vaikka olo välillä vaihtelee!
Nyt mielessä on tyytyväisyys projektista, kiitollisuus tiimin hyvästä panoksesta ja kutkutus siitä, minkälaisen vastaanoton saimme palautteen perusteella. Palautteen lukeminen ja projektin kulujen raportointi sekä retrospektiivin kirjoittaminen odottavat sitten ensi viikolla!