Lupailin aiemmin, että isoja uutisia ja uudistuksia on tulossa. Tänään on aika katsoa sitä, miten ensimmäinen työviikkoni sitten elokuun 2022 jälkeen on sujunut. Jos jotain voidaan yleisesti sanoa, niin ainakin se, että tunneskaala on ollut valtava.
Maanantaina odotin hyvin jännittyneissä tunnelmissa sitä, että esihenkilöni soittaisi minulle onboarding-puhelun. Olin klo 13 valmiina jo hieman liiankin pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen. Laitoin hänelle 13:05 viestiä, että olen valmiina heti kun hänelle sopii. Ei kuulunut mitään.
Kello 13.20 päätin soittaa hänelle, sillä ajattelin, että on käynyt joku kömmähdys aikataulutuksessa. Ja niin olikin – ilmeisesti hän ei ollut muistanut merkitä puhelua kalenteriinsa, vaikka olin kuitannut, että aika on ok. Hänellä oli toinen työtehtävä ennen sitä ja sovimme uuden ajan kahdeksi.
Puhelu itsessään meni mielestäni hyvin; sain pari selkeää tehtävää ja joitain perussuuntaviivoja työnkuvalleni. Täytyy kuitenkin todeta, että tuntui ikävältä, kun sovittu puhelu klo 13 peruuntui ja jouduin odottamaan vielä tunnin lisää. Onneksi myös jännitykseni laski varsin paljon, kun huomasin, että ihmisiä täällä vain ollaan.
Tiistaina suuntasin kohti mahdollista tapahtumapaikkaa. (Yhdistys, jossa työskentelen, organisoi seminaaria, ja minä vastaan tila- ja tuotantoasioista.) Tilan elementit olivat kuitenkin jonkin verran huonompia kuin mitä olisin toivonut ja yksi tärkeä asia, jonka sain erityisesti selvitettäväksi, osoittautui varsin ikävästi todelliseksi riskiksi. Tämä sai minussa aikaan voimakkaan reaktion, jonka epäonnistuneesti postasin tiimimme Telegram-kanavalle hieman tönköllä englannin kielellä.
Ajattelin siis asian suomeksi, mutta kirjoitin englanniksi – tästä seurasi se, että viesti oli jälkikäteen ajatellen aivan liian tiivis ja suoraviivainen. Tämä herätti keskustelua ryhmässä ja sain vastauksen esihenkilöltäni, jossa hän pohti mahdollisia vaihtoehtoja. Tämä sai minut voimaan henkisesti tosi huonosti – koin epäonnistuneeni pahasti ja aloin syyttämään siitä vain ja ainoastaan itseäni (hyvin rankoin sanankääntein).
Onneksi päivä oli jo edennyt varsin iltaan, ja kirjoitin ryhmään, että palaan asiaan huomenna. Tämä aikalisä oli yksi viikkoni onnistumisista, vaikka mietinkin sen jälkeen pitkään ja hartaasti, miten huono ihminen olen ja koin voimakasta ahdistusta ja häpeää.
Keskiviikkoaamuna palasin asiaan ja pyysin aluksi anteeksi kankeaa kielenkäyttöäni. Olin jälleen rauhallinen ja pystyin kirjoittamaan analyyttisen viestin tilanteesta. Työpäivä ei ollut pitkä, sillä oli tarvetta odottaa muiden panosta kokonaisuuteen. Illalla kävin sitten kokemusasiantuntijatoiminnan pikkujouluissa.
Torstaina olin erinomaisessa työvireessä. Heräsin tahtomattani aivan liian aikaisin aamulla, ja jouduin odottamalla odottamaan, että kello lyö yhdeksän aamulla. Silloin soitin heti toiseen mahdolliseen tapahtumatilaan ja pian olinkin jo bussissa menossa sinne. Tein analyysin tilojen hyvistä ja huonoista puolista ja tein tiivistä yhteistyötä esihenkilöni kanssa. Päätin, että kokeilen vielä erästä spekulatiivisempaa tehtävää, vaikka se ei olisi ollut välttämättä tarpeen, ja sekin onnistui aivan nappiin.
Kyseessä oli toinen konferenssin pitopaikaksi soveltuva vuokratila, jossa kohtasin juuri oikein henkilön heti, kun soitin hänelle rakennuksen sisällä. Sain selkeän kuvan tiloista ja ne olivat mielestäni erittäin hyvät – selvästi paremmat kuin kaksi muuta tilaa rajoituksineen. Enää nähtäväksi jää, onko tilan hinta budjettiimme sopiva. Kohteesta lähdettyäni soitin vielä esihenkilölleni kertoakseni catering-tarjousten tilanteesta. Päivän kulusta ei millään uskoisi, että nukuin vain kolme tuntia!
Yhteenvetona tähänastisesta viikosta todettakoon siis, että olen kokenut suuria voittamattomuuden ja onnistumisen kokemuksia ja työnimua sekä todella musertavaa itsekritiikkiä ja vaikeaa ahdistusta epäonnistumistani. Ristiriitaisin miettein ajattelen sitä, miltä tulevaisuuteni näyttää; uskonko onnistumisen tunteen tuomaan visioon vai epäonnistumisen kokemusten synkkään – sanalla sanoen – persreikään? Ehkä onkin niin, että tunneskaala tasoittuu hieman, kun ensimmäinen viikko on ohi. Pidän sitä vähintäänkin mahdollisena.