Mielen kommentit tekstistä: ”Eihän tällaista voi julkaista. Korjaa nyt ainakin rivivälit! Ja pilkkua myöten myös.”
***
Kisapappi, yliopistopappi Huovinen. Lieneekö hän sukua piispalle, emeritus…?
Kirjoittanut kirjan suorituksesta vapaa alue. Ei sanonut tästä otsikosta paljoakaan.
Onnekseni metron vilkkuvalonäyttö edessäni on mustana. Parempi musta mieli kuin tekopirteä paska. Pimeydessä voi sentään rauhoittua.
Musta perjantai. Ei saanut mainostaa älä osta mitään päivää. Vaan ostaisitko silti jotain silloin?
Eikä singles daynakaan kuulemma köyhät sinkut juhli, vaan kärsivät köyhyydestä. Näin kirjoitettiin Hesarissa eilen. Lienee totta ainakin toinen puoli. Ei ollut minullakaan varaa tarttua tarjoukseen.
Alavatsan epämukavuus. Aiemmin päivällä lihasnykinää eilisen treenin myötä. Onko se niin väärin aloittaa uusi treeniohjelmaa? Vai onko tässä kokonaan väärä ajatus, että kipu on oma vika? Selvästi on. Ei oma vika.
Hagalundin pysäkki ruotsiksi. Siinä oli monta tuttua ja tuntematonta pysäkkiä ympärillä, kun katsoin omalta pysäkiltäni lähtevien linjojen reittejä. Näitä polkuja tallailen, vaan tuskinpa loppuun saakka.
Tiedä vaikka lentäisin töihin Ranskaan. Tai Brysseliin? Kiinnostaisi kyllä – Oui, bien sûr !
Se vaan olisi iso hyppy, jopa matka itseensä.
Entä Aalto yliopisto? Kansainvälisin paikka Espoosta, veikkaan moi. Mielelläni kävisin sielläkin kurssin, jollen kaksi. Samaten se on Elisabet Lahden ja Esa Saarisen instituutio. Ja toki monen kaverin.
Ei perhana, nyt se Tapiola jo häämöttää, ja ajatuksia jäi vaikka kuinka. Tai ei sitä ehkä tiedä, kun kirjoitin vain mitä mieleen tuli. Ehkä jatkan ennen kotia vielä.
Liukuportaissa
mieleni minun tekevi
Piirakkaa karjalaista
Suvun mailta isäni
Se on aika moista
Saman laiturin penkillä
Istui otsatukkainen
Voisiko olla se visualisoimani
Vai haenko merkitystä liian?
Kaupassa valitsen munariisin
Pasteijan muodossan maksan
Himostani (vai nälästäni?)
Kymmenen senttiä kalliimmin
Istuessani otsatukkaista vastapäätä
Totean, ei hän ole se.
Ei näytä yhtään minun tyypiltäni
Mutta pidinpä silmät taas auki.
Tämä taitaa jatkua ainakin Niittykumpuun saakka
Tarina, tärinätön – tämän kerran.
No kyllä kai se jotenkin edes värisee
Väriä ja lämpöä, ties mitä taajuuksia.
Katson taas ihmistä, jopa useaa
Marraskuun pimeydessä ostin minä
Jo ensi keväälle valoa tulevaan
Soturin sisältään löytävät…?
Kuka kuulee ihmistä?
Kuka kuulee minua?
Entä sinua tai otsatukkaista?
Mitä mieltä sinä olet?
Otan pastillin Niittymaan kohdalla
Ängs sitä ja ängs tätä
Joskus angstiksi kääntyvä
Ainakin minun mielessäni.
Kerrotkos tarinaa, setä hyvä?
Vai olenko poika sittenkin?
Entäpä sedän setä?
Kuollut varmaan kumminkin.
Espoon Haltila,
ei Helsingin Haltialan.
Vaan onko ruotsiksi sama?
Haldens täällä, Tomtbacka siellä.
Lystiä mäellinen. Ja Oppibranten.
Minulle ennemmin Opinmäki
Vaan fake news tämäkin.
Kiitos helähtää jopa bussin nappia paremmin.
Otsatukkainen jää pois hiljaisuuden vallitessa.
Minä jatkan kohti kotia, kohti kuun siltaa.
Olisikohan jo aika lopettaa?
Tämä menee kohta henkilökohtaiseksi.
Otan riskin, ja istun kyydissä kynäni.
Olisinpa taas opiskelija
Toivoin osteopatiassa.
Vain pelkän alennuksenko vuoksi?
Oppia ainakin aion. Paljon vielä.
Oppia joka päivä. Vähän ja vääntämättä.
No kyllä sitä varmaan tulee myös väännettyä.
Kunhan ei omaa mieltään solmuun.
Luomi kaulallani,
Varmaan hyvänlaatuinen.
Kuitenkin se ärsyttää.
Repiäkö irti, kuten isä neuvoi?
Vai hyväksyäkö elämään, kuten Tara sanoi?
Ehdottomasti. Hyvinkin rakastavasti.
Teelle kutsun sen Elisabetin neuvoin.
Bussi kiihdyttää viimeistä pysäkin väliä.
Meni yli Niittykummun tämä ajatus.
Ei ollenkaan keljumpi keikka.
Vaikka kuulijoita toki vähän.
Täytynee todeta, että syyskylmät.
Hanskat tarvitsee poloinen.
Kirjoittaja tämä on nyt
Itselleen mukavan oloinen.
***
Omat kommenttini tekstin perässä:
Ainiin, eihän tätä kukaan lue kuitenkaan…?
Vai luitko? Kerro, niin ilahdun!
Jaa jopa kommenttisi, niin riemastun!
Tilaa blogini itsellesi, niin rakastan sinua hautaan saakka! (Tai ainakin blogin hautaan..!)