Se oli marraskuinen sadepäivä.
Vähän kuin tämä päivä,
Vuosi sen jälkeen.
Isä lähti hieman ennen aamuyhdeksää.
Tulin paikalle ennen puolta kymmentä.
Odotettu, mutta herkkä hetki.
Siskoni oli ollut koko yön paikalla.
Pitänyt isää kädestä,
Jotta hän voisi lähteä
”Toisen ihmisen käsissä”
Lääkäri oli pyydetty paikalle
Toteamaan, että potilas on kuollut.
Hänellä ei ollut kiirettä paikalle.
Tuli kai joku toinenkin käymään,
Äiti ja isän hyvä ystävä.
Minä söin tahtomattani kanaa,
Koska siinä oli tomaattia
Joka ei käynyt allergiselle.
Viimeinen kanani tähän mennessä.
Vahinko sekin, luultiin loheksi.
Muiden lähdettyä
Tempaisimme vaatekaapien sisällön
mustiin säkkeihin
Oliko surulle tilaa,
Vai oliko tämä toimintaterapiaa?
Ei ainakaan viivytelty,
Kuten ei isäkään koskaan.