En ole taas pitkään aikaan kirjoittanut blogia. Jotenkin tämä työnhaun ja opiskeluiden loppumisen välinen vaihe tuntuu epäinspiroivalta suhteessa blogiini. Olen tällä hetkellä omituisessa välitilassa ja oikeastaan monikin asia on liikkeessä tai kesken.
Pitäisikö sanoa, etten oikein usko työllistymismahdollisuuksiini kovin paljon tällä hetkellä. Uutisissa puhutaan koronakriisin ylittäneistä työllisyysluvuista ja avointen paikkojen määrä on sekin poikkeuksellisen alhaalla. Toisaalta omat voimat ja terveys ei riitä hakemaan saatikka vastaanottamaan kokoaikaista työtä.
Tavallaan ymmärrän työnantajan näkökulmasta, että osatyökykyisen palkkaaminen on riski: mitä jos hän ei pääse asetettuihin tavoitteisiin tai aiheuttaa suuria työterveyshuollon kustannuksia? Miksi ottaisin vammaisen henkilön töihin, jos kerran on saatavilla paljon vammattomiakin hakijoita? Tämä on todella ihan aiheellinen kysymys, jota en kovin hyvin osaa tällä hetkellä opponoida.
Olen pian aloittamassa yksilöllisen työhönvalmennuksen. Toivon, että sieltä löytyisi vastauksia esimerkiksi näihin kysymyksiin. Palkkatukeenhan minulla on puoltava lausunto ja olen myös kertonut siitä osassa hakemuksista. Mutta onko se kuitenkin hieman sellainen ”ota huono työntekijä halvalla” -henkinen tilanne?
Ja minähän usein attribuoin itseeni – ajattelen, että joku ominaisuuteni tai taitoni on puutteellinen, kun en saa kutsua haastatteluihin tai tule valituksi niissä. Ja toisaalta kun mietin ns. keskivertotyönhakijaa, uskon, että olen paljon osaavampi ja motivoituneempi. Ehkä ongelmana on juuri oma generalismi: pystyn hoitamaan lukuisia asioita hyvin, mutta en ole huippuekspertti missään.
Ehkä ei enempää tällä kertaa. Projekti veronmaksajaksi.fi jatkuu. Turhauttavan hitaasti, mutta oikeaan suuntaan.