Tämä ei ole ihan tavallinen kirjoitus tässä blogissa. Haluan kuitenkin tuoda tämän rehellisesti esille, sillä monilla kuntoutujilla on myös alkoholin haitallista käyttöä. Ja onhan ne maanantait pirun vaikeita!
Totta puhuen minulla oli kyllä myös aika raskas viikonloppu. Töitä lauantaina 10–18 ja sunnuntainakin 12–15, minkä lisäksi työmatkoihin meni yli puolitoista tuntia kumpanakin päivänä. Helposti sitä tulee haettua pientä rentoutusta viinistä.
Ja nyt oli vielä eräs italialainen uutuus tullut Alkoon. Kuvailussa oli kepeyttä, raikasta sitruunaisuutta ja hintakin vielä kohtuullinen! Siispä, vaikka ei kyllä todellakaan pitäisi, tartuin aamulla Cusessi roséhen.
Onneksi keskipäivään mennessä olin jo uimassa, ja viikko lähti lopulta ihan hyvin käyntiin. Suosittelen tätä viiniä etenkin kaikille sananmuunnosten ystäville. Mutta maanantaiaamuna se voi toki tehdä pahaa heillekin.
